Hitaasti, mutta varmasti. Tätä menoa olen normaalipainoinen vanhana mummona ;)
-200 grammaa viime viikosta.
Luin muuten eilen uusimman KuntoPlus-lehden loppuun ja siinä oli todella monia hyviä artikkeleita mm. kävelyn tehokkuudesta (kaloreita ei välttämättä kulu niin paljon kuin juostessa, mutta toisaalta kävely ei rasita niin paljon eikä keho vaadi sen jälkeen pakottavaa syömistankkausta, kuten juoksun jälkeen kuulemma), vinkkejä hyppynarulla hyppimiseen, kotipunttisohjelma. Juuri sitä, mistä itsekin kirjoittelin jokunen aika sitten tänne blogiin.
Ajattelin kokeilla niitä yhdistettynä. Kolme kertaa viikossa edelleen liikuntaa. Hyötykävelen paljon, joten sen lisäksi kerran viikossa sekä kymmenen minuutin hyppynarutuokio ja kerran viikossa kotipunttisohjelma. Tulee lisättyä monipuolisuutta liikuntaan, kun se pelkkä kävely alkaa puuduttamaan. Lisäksi satunnaisia uintikertoja perheen kanssa.
Jospa nyt saisi puristettua kunnon viikon, niin että ensi viikolla paino lähentelisi 8-kympin maagista rajaa.
maanantai 9. helmikuuta 2009
sunnuntai 8. helmikuuta 2009
kunto plus-lehden jumppavideo
Tänään piipahdin lähiärrällä ja ostin kannen innoittamana Kunto Plus-lehden. Mukana tuli jumppa DVD eri vartalotyypeille eri ohjelmilla. DVD:n kansi vaikutti hyvälle. Vaan kuinkas kävikään kun lähdin kokeilemaan ohjelmaa.
Alkulämmittely oli ihan mukava, minkä jälkeen valitsin omenavartaloiselle tehdyn ohjelman. Ohjelma karahti kiville osaltani jo heti alkumetreillä, sillä siinä piti alkaa hyppä kyykystä punnerrusasentoon. En voi sietää hyppyjä ja pomppuja jumpassa. Lisäksi ne ovat oikeille, aidoille omenavartaloisille jopa aika mahdottomia toteuttaa. (Eikä meillä ihan hirveäati ole tilaakaan tuollaisia villejä jumppahypyjä tehdä..)
Valitsin pikapikaa ohjelman rehevälle, mikä ei sisältänyt hyppelyitä. Painot olisi tarvinnut ja jumppapallon, eikä mulla sellaisia ole. Lainasin lapsilta pomppupalloa ja mukailin ohjelmaa. Hirveästi en kuitenkaan syttynyt.
Ensimmäinen psttymys, jonka koin jumppavideon kohdalla, oli ohjelman vetäjät. Levyn kannessa oli 5 kivannäköistä naista erilaisine vartaloineen. Jotenkin sain mielikuvan, että nämä voisivat myös olla ne jumppaopet. Jos olet rehevä, niin laihan jumppaopen lienee aika vaikea ymmärtää, miten vaikea oikeasti rehevän ihmisen on tietyt liikkeet suorittaa, kun keho asettaa tietyt rajoitteet. Siksi olisikin huippua, jos rehevän ohjelman vetäisi rehevä jumppamaikka. Vielä huipumpaa olisi päästä seuraamaan, kuinka esim 12 viikon säännöllisellä harjoittelulla jumppamaikankin kilot karisisivat luvatun määrän.
Ja sitten taustalle kunnon musiikkia, eikä mitään hissimusiikkia! Tällaisesta levystä ja ohjelmasta olisin valmis maksamaan maltaita!
Nyt näiden mietteiden myötä syvennyt itse lehteen. Aamulla palataan asiaan!
Alkulämmittely oli ihan mukava, minkä jälkeen valitsin omenavartaloiselle tehdyn ohjelman. Ohjelma karahti kiville osaltani jo heti alkumetreillä, sillä siinä piti alkaa hyppä kyykystä punnerrusasentoon. En voi sietää hyppyjä ja pomppuja jumpassa. Lisäksi ne ovat oikeille, aidoille omenavartaloisille jopa aika mahdottomia toteuttaa. (Eikä meillä ihan hirveäati ole tilaakaan tuollaisia villejä jumppahypyjä tehdä..)
Valitsin pikapikaa ohjelman rehevälle, mikä ei sisältänyt hyppelyitä. Painot olisi tarvinnut ja jumppapallon, eikä mulla sellaisia ole. Lainasin lapsilta pomppupalloa ja mukailin ohjelmaa. Hirveästi en kuitenkaan syttynyt.
Ensimmäinen psttymys, jonka koin jumppavideon kohdalla, oli ohjelman vetäjät. Levyn kannessa oli 5 kivannäköistä naista erilaisine vartaloineen. Jotenkin sain mielikuvan, että nämä voisivat myös olla ne jumppaopet. Jos olet rehevä, niin laihan jumppaopen lienee aika vaikea ymmärtää, miten vaikea oikeasti rehevän ihmisen on tietyt liikkeet suorittaa, kun keho asettaa tietyt rajoitteet. Siksi olisikin huippua, jos rehevän ohjelman vetäisi rehevä jumppamaikka. Vielä huipumpaa olisi päästä seuraamaan, kuinka esim 12 viikon säännöllisellä harjoittelulla jumppamaikankin kilot karisisivat luvatun määrän.
Ja sitten taustalle kunnon musiikkia, eikä mitään hissimusiikkia! Tällaisesta levystä ja ohjelmasta olisin valmis maksamaan maltaita!
Nyt näiden mietteiden myötä syvennyt itse lehteen. Aamulla palataan asiaan!
Tunnelmia
Ei ole ihan samaa tunnelmaa ja nostetta kuin viime keväänä, kun lähdin 9-kympistä pudottamaan painoa. Tosin en ehkä ole ihan rehellisesti myöntänyt, että painoa pääsi sittenkin hiipimään takaisin loppuvuodesta, ihan viime metreillä. Joulukuussa 84 kiloon hiipinyt paino ei ole ollut "vain turvotusta" joka lähtee hetkessä pienellä ryhdistäytymisellä.
Olen siis joutunut tekemään tuplatyötä eli laihduttamaan uudelleen ne takaisin tulleet kilot. Ihan kaikkia en ole vieläkään onnistunut karistamaan. Joka tapauskessa puntarin näyttäessä nyt 81.5 kiloa on saavutus jo aika hieno tammikuun osalta. Sitä vain ajattelee, ettei ole tullut tehtyä mitään, tuloksia ei synny ja sitä on kärvistellyt ihan turhan takia. Vaikka onhan sitä kova tulos tehty jo pelkästään tammikuun osalta. Nyt on vaan tehtävä entistä vankemmin päätös, että painon ei anneta enää lähteä nousuun. Se on näköjään minun kohdalla todella helppo juttu. Vielä pari kiloa, ja sitten lähtee pudotus uusiin lukemiin.
Eilen tajusin, että täytän syksyllä 34 vuotta. Lapseni viaton kysely iästäni sai ehkä pienen kriisin poikasen aikaiseksi. Hitto, olen jo vanha akka! Ja minkäkokoinen ja missä kunnossa aion tuolloin olla? Tämän kevään aikana tuskin pääsen tavoitteeseeni 72 kiloon, kun pudottelen yhä niitä takapakkikilojanikin. Mutta 34-vuotissyntymäpäivänäni syksyllä aion olla sen 72-kiloinen. Hiljaa hyvää tulee, eikös vain?
*****
Olen muuten huomannut, että makeiset, lähinnä leivonnaiset, ovat minun heikoin lenkkini. Joudun työssäni päivittäin kohtaamaan erilaisia leivonnaisia. Ja toki niitä tulee maisteltua. En koskaan syö yhtä kokonaista pullaa tai munkkia, mutta pieniä murusia ja suupaloja kylläkin. Viime keväänä vedin tosi tiukkaa linjaa enkä sortunut laisinkaan. Nyt tuo tahtotila tuntuu puuttuvan. Joku kultainen keskitie minun täytyy tässä asiassa löytää. Asiaa sopii pohtia vakavasti.
Olen siis joutunut tekemään tuplatyötä eli laihduttamaan uudelleen ne takaisin tulleet kilot. Ihan kaikkia en ole vieläkään onnistunut karistamaan. Joka tapauskessa puntarin näyttäessä nyt 81.5 kiloa on saavutus jo aika hieno tammikuun osalta. Sitä vain ajattelee, ettei ole tullut tehtyä mitään, tuloksia ei synny ja sitä on kärvistellyt ihan turhan takia. Vaikka onhan sitä kova tulos tehty jo pelkästään tammikuun osalta. Nyt on vaan tehtävä entistä vankemmin päätös, että painon ei anneta enää lähteä nousuun. Se on näköjään minun kohdalla todella helppo juttu. Vielä pari kiloa, ja sitten lähtee pudotus uusiin lukemiin.
Eilen tajusin, että täytän syksyllä 34 vuotta. Lapseni viaton kysely iästäni sai ehkä pienen kriisin poikasen aikaiseksi. Hitto, olen jo vanha akka! Ja minkäkokoinen ja missä kunnossa aion tuolloin olla? Tämän kevään aikana tuskin pääsen tavoitteeseeni 72 kiloon, kun pudottelen yhä niitä takapakkikilojanikin. Mutta 34-vuotissyntymäpäivänäni syksyllä aion olla sen 72-kiloinen. Hiljaa hyvää tulee, eikös vain?
*****
Olen muuten huomannut, että makeiset, lähinnä leivonnaiset, ovat minun heikoin lenkkini. Joudun työssäni päivittäin kohtaamaan erilaisia leivonnaisia. Ja toki niitä tulee maisteltua. En koskaan syö yhtä kokonaista pullaa tai munkkia, mutta pieniä murusia ja suupaloja kylläkin. Viime keväänä vedin tosi tiukkaa linjaa enkä sortunut laisinkaan. Nyt tuo tahtotila tuntuu puuttuvan. Joku kultainen keskitie minun täytyy tässä asiassa löytää. Asiaa sopii pohtia vakavasti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)