Eilen jouduin lähtemään junalla kokoustamaan toiseen kaupunkiin ja mässäilyksihän se meni. Aamulla en ehtinyt syömään aamupalaa, joten ostin juustoreissarin junaan. Kokouksessa tarjolla oli juustosämpylää ja suklaata, johon tietenkin kokouksen loppuosassa sorruin.
Kun oli paluumatkan aika, olin jo niin naatti, että sorruin pehmikseen. Kotimatkalla junassa nälkääni ostin toisen ruisreissarin. Leipää tuli siis puputettua oikein kunnolla. Nämä säännölliset junamatkat ovat todellisia kompastuskiviä minulle.
Onneksi mies teki illalla kotona pastaa soijarouhekastikkeen kanssa. Mutta kun mässäilylinjalle oli lähtenyt, niin tokihan illan päätteeksi vedin puolikkaan pötkön tobleronea.
Tunnustan siis heti syntini ja eiköhän sovita, että se oli sitten se viikon karkkipäivä. Huoh. Miksi iheessä ihmisen pitää olla niin perso makealle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti