Eilen imuroin innoissa kotia uuden vuoden juhlaa varten ja innoissani imuroin vaa'ankin kunnolla. Vaan mitä sitten tapahtui? Vaaka kalibroi itsensä kilon pari ylöspäin. Varmistin asian tänään käymällä vanhemmillani punnituksessa. Heidän vaakansa on näyttänyt säännöllisesti 0.5-1 kiloa vähemmän kuin meidän. Kun siis lenkkivaatteet päällä punnitisn itseni vanhemmillani, painoin 83,5 kiloa. Kotona kymmenen minuuuttia myöhemmin samat vaatteet päällä 85 kiloa. Hiemanko ottaa päähän, murrrr.
Katsotaan maanantaina, mitä vaaka näyttää. Turvotus on parissa päivässä selvästi lähtenyt ja aamupaino oli laskusuunnassa (lähempänä 83 kiloa). Olen lisännyt liikuntaa ja tänäänkin kävin napakassa, mutta aurinkoisessa pakkassäässä 4,5 kilometrin lenkillä.
Olo onkin nyt todella hyvä. Olen pitänyt kiinni karkkilakosta enkä ole mussuttanut pullaa töissä. Olen syönyt tunnollisesti: vähän kerrallaan, uasean kerran päivässä. Päivittäisistä prostkuista olen myös pitänyt huolta tofun, soijarouheen ja soijapyöryköiden muodossa. Loppuviikosta täytynee turvautua myös linsseihin ja hernekeittoon. Riittävästä nesteestä olen huolehtinut lisäämällä veden juomista ja siirtymällä kahvista teen juontiin. Kokonaan en toki kahvista voi luopua. Ilman aamukahvia en aamuun pysty heräämään.
Uusi vuosi kului lasten kanssa lettukestejä pidelleen. Söin hitaasti nauttien kaksi vohvelia mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Tänään mieheni teki uuden vuoden klassikkoruuan: vegaaniset sushirullat. Niitä on kiva maistella makean soijakastikkeen ja tulisen makean chilikastikkeen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti