keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Rauhan uudet reitistöt

Ensinnäkin huippuonnittelut Ansalle! Paino saattaa nyt lähteä valumaan alaspäin ihan itsestään, kun hankala alku on ylitetty.

Nyt olen tullut sauvakävelyssä siihen vaiheeseen, että tuttu vanha reitistö alkaa pikkuhiljaa tympiä. Tai onhan noita reittejä muutamiakin, mutta tänään kokeilin ihan uutta reittiä ja pidin siitä kovasti! Lisäbonuksena löysin kommunikaatorin korvanapit, joten nyt pystyn sekä kuuntelemaan radiota että katsomaan sport-ohjelmalla reittivalintani, matkan pituuden, kalorikulutuksen jne.

Olen muuten huomannut, että kehoni on aivan jumissa, paikkoja särkee ja kiristää. Nestettä ja turvotustakin tuntuu kehossa oelvan -eikä syynä ole kuukautiset. Tämä kesäaika vain saa kehon sekaisin. Todella harmillista, että en enää pääse tiistaiaamuisin bodypilatekseen. Se toisi nopeasti notkeutta.

Paino pysyttelee edelleen 81 kilon hujakoilla. Nyt kun olen lukenut muiden painonpudottajien blogeja, niin saan olla tyytyväinen tilanteeseeni. En ole pahemmin repsahtanut, vaikka kesä tarjoaa parhaita herkkujaan. Kun luin Ansan herkkulistaa äsken, niin voin vain todeta, että niin minäkin olen moisia syönyt -säännöllisesti. Kappas vain, ettei painoni laske:)

Lisäksi olen ottanut duunissa uuden linjan ruokailun suhteen. Pakko se on nyt todeta, että ruoka töissä on hyvää mutta älyttömän rasvaista. Keittoihin tungetaan kermaa litratolkulla, samoin sulatejuustoa. Siirryin töissä keitetty peruna-salaatti linjalle. Välipalaksi tumma leipä juustolla. Illalla kotona sitten proteiinitankkaus. Näin sen sitten vain täytyy mennä.

Vihdoin meillä on viikonloppu, jolloin ei ole menoja! Nyt aion ottaa uuden lukeman eli lähemmäs 80 kiloa maanantai-punnituksessa. Se on tämän viikon tavoite ja haaste. Kokemuksesta tiedän pystyväni siihen. Rautaisella tahdolla ja lujalla itsekurilla. Siitä olisi sitten hyvä jatkaa projektia eteenpäin, saisi uuden alun.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä luulen, että toi sun salaatti-perunadietti on kyllä pidemmän päälle toimivampi kuin tää mun jätskiä-karkkiadietti. Että loistavaa, jos saat itseäsi niskasta kiinni!

Veget puntarilla kirjoitti...

Kyllä täällä nyt on kova yritys päällä. Kävin eilen ja tänään sauvakävelyllä. Lisäksi päivällä käytiin luonnonsuojelualueella eräällä suoalueella retkeilemässä. Siellä oli ihanaa, aurinkoista, kuumaa ja pojat oli innoissaan pitkospuista. Näytän joskus kuvia, kun lunta tuiskaa vaakatasossa.

Suurin haasteeni on viikonloppu. Onneksi mitään erityistä ei ole luvassa, joten tällä viikolla en aio kompastua viikonloppuun.

- Rauha