maanantai 18. helmikuuta 2008

Rauhan järkyttävä turvotus

Aivan käsittämättömän järkyttävä turvotus! En edes suostu tänään astumaan puntarille punnitukseen vaan siirrän sen huomiselle.

Viikko meni ihan mukavasti putkeen. Söin kohtuudella ja liikuin säännöllisesti. Vaan viikonloppuna lähdimme sukulaisiin ja olen ahtanut järjettömät määrät aivan käsittämättömän rasvaista ja suolaista ruokaa naamariini, joten ei ihmekään tämä turvotus. Ruoskin itseäni tämän päivän ja ryhdistäydyn, katsotaan mitä puntari huomenna sanoo. Selvää kuitenkin lienee, että plussaa tulee roimasti.

Toisaalta oli ilo huomata, miten oma ruokavalio on muuttunut viikkojen aikana. En ole aikoihin syönyt vaaleaa leipää tai rasvaisia valmisruokia kuten paneroituja sipulirenkaita. Olen päässyt irti sokerisista herkuista, mukaan lukien pullat ja muffinit. En ole aikoihin ahminut moista määrää ruokaa kuin viikonloppuna. Huomasin myös, kuinka "moskaruoka" saa pöhöttyneen, tylsistyneen olon ja jatkuvan himon ahmia lisää ruokaa. Kylläisyydentunnetta ei tullut, vain epämiellyttävä ähky.

Ruokailun säännöllisyys, pitkäkestoiset hiilihydraatit ja riittävä määrä proteiinia pitävät elämäni kuosissa. Aikamoinen elämäntapamuutos sisäistetty suhteellisen pienessä ajassa. Ja hyvä näin, sillä nyt elämäntilanteeni on jälleen muuttumassa. Nyt uusi opeteltu elämäntapamuutos on helppo säilyttää, luulisin. Skarppina tässä tietysti täytyy pysyä.

Huomiseen!

2 kommenttia:

Veget puntarilla kirjoitti...

Turvotuksenlähdettämistä

Kävin heti aamutuimaan perinteisellä viiden kilsan sauvakävelyllä vaihdittaakseni turvotuksen lähtemistä. Palasin äsken sieltä ja turvotuksen -tai sen jäljet- voi havaita silmissä. Käsivarsiini sekä olkapäihini on jäänyt lenkin jäljiltä mielettömät punaiset painaumat. Aivan kuin joku olisi ruoskinut minua:)

Nyt nautin aamupuurot ja rooibosteetä. Eiköhän tämä tästä..

- Rauha

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi välillä mässäily sallitaan, kunhan tosiaan tajuaa palata sen jälkeen taas arkeen.