lauantai 23. helmikuuta 2008

Pitkän iän salaisuus

Katselin tänään Yle Teemalta tullutta dokkaria pitkän iän salaisuudesta. Tutkimusten mukaan pitkän ja hyvän elämänsalaisuus on positiivinen asenne elämään ja kaloreiden rajoittaminen. Kaloreiden rajoittamisella ei tarkoiteta mitään nälkäkuuria vaan että syö juuri sen minkä kuluttaa. Oikean kalorimäärän voi päätellä esimerkiksi siitä, että painon pitäisi pysyä koko elämän suurinpiirtein samana. Korkeintaan saisi olla 5 kg painon nousu siitä, mitä on painanut 18-19 -vuotiaana (mutta silloin on täytynyt olla normaalipainoinen!). Ja ravinnosta on saatava kaikki tarvittavat vitamiinit. Liiallinen rajoittaminen taas johtaa aliravitsemuksesta seuraaviin tauteihin ja hormonaalisiin häiriöihin.

Tähän pitäisi kai pyrkiä. Mä painoin n. 63 kg 18 vuotiaana. Nyt on siis 6 kiloa painoa enemmän kuin silloin. Laihdutukseni tavoite ei ole aivan päästä tuohon painoon. Ja koko projektin tarkoitushan on saada syömis- ja liikkumistottumukset pysyvästi sellaisiksi, että paino pysyisi tasaisena. Mutta vaikeaa se on.

En tiedä onko paino pudonnut tälläkään viikolla. Syömisten rajoittaminen on onnistunut suhteellisen hyvin. Repsahduksia on ollut makean himossa: 4 pientä lakupötköä (töissä synttäritarjoomuksia) ja jonkin verran rusinoita ja kuivattuja luomu aprikooseja. Makeanhimo on laantunut, muttei kadonnut. Muistan ajan, jolloin makeanhimon sai taltutettua mansikkajugurtilla. Kaikki ihmettili sitä silloin, nyt minäkin.

Liikkunut olen tällä viikolla enemmän ja vyötärö on luultavasti kaventunut (harmi, ettei tullut mitattua ennen aloitusta), sillä nyt vyö menee pidemmälle kuin vähään aikaan. jee!

Ei kommentteja: