Olisihan se pitänyt arvata: kuukautiset alkoi. EI ihme, että on turvottanut ja paikkoja kolottanut. Naistenpäivät alkoivat keskellä viikkoa ja olen jälleen kerran kieriskellyt sängynpohjalla menkkakivuissa. Tuntuu kuin puukolla väännettäisiin. Ehkä minun on pakon sanelemana kallistuttava hormonien käyttöön. En vaan millään haluaisi..
Tutut iltalenkit sauvoilla ovat siis saaneet jäädä tällä viikolla. Tiistaina toki olin bodypilateksessa. Ja tänään kiipesin omenapuihimme leikkaamaan niitä. Keho on pienistä ponnistuksista ja omituisista sahausasennoista aivan maitohapoilla. (Oli muuten tosi ketterä olo kiivetä puuhun, joten jotain vaikutuksia 5 kilon painonpudotus ja säännöllinen bodypilates on tuottanut:) Mieli tekisi vesijuoksemaan, mutta se saa nyt odottaa. Seuraavaksi kaadun sängynpohjalle lukemaan hömppäpömppäromaaneja hyvällä omalla tunnolla.
Täytynee mainita, että herkkulinja on lipsunut. Ei pahasti, mutta on kuitenkin. Nyt vedetään tiukka nollatoleranssilinja kuun loppuun. Hieman olen pohtinut pääsiäispaastovaihtoehtoa. Nestepaastolle en ryhdy, sellaisella olen toki joskus ollut. Jonkin sortin paasto tekisi kuitenkin terää, ehdotuksia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti