Aamupaino tasan 85 kg. Lisäystä viime viikkoon + 800g. Olo edelleen todella ryvettynyt ja pöhnäinen. Vielä kun olin viime viikolla niii-in innoissani punnitustuloksesta, kun pääsin alle 85 kilon. Nyt on otettava lakki nöyrästi käteen ja ryhdistäydyttävä. Huokaus.
Nyt ollaan muuten ajallisesti puolivälissä tavoitetta. Ja puolet on pudotettavasta painosta tippunut. Ei hassumpaa. Maaliskuun loppuun mennessä olisi vielä toiset 5 kiloa karistettavana. Sitten katsotaan jatkoa ja tahtia. Mielelläni soisin painon olevan jopa 78 kg maaliskuun lopussa. Tämä tarkoittaisi, että olisin "pelkän" ylipainon ylärajoilla enkä enää kantaisi titteliä "lihava". Painoindeksitaulukko löytyy täältä. Toisaalta noin hurja pudotustahti ei ole suositeltavaa, joten ehkäpä tavoite on asetettava vappuun..
Mielenkiinnolla myös odotan, miten elämäntilanteen muutos tulee vaikuttamaan painonlaskuun. Elämäntilanteenmuutoksella tarkoitan uutta työpaikkaa. Erityisesti pohdituttaa säännöllinen ruokailu, terveelliset eväät ja liikunnan määrä. Olenko aivan raato töistä palatessa ja jaksanko enää ikinä lähteä sauvomaan vesisateeseen. Tai ehdinkö enää ikinä ihanalle bodypilateksen aamutunnille. Toisaalta töissä ollessa ei voi roikkua jääkaapilla. Tosin enhän sitä tee enää muutenkaan nykyisin..
Ehkäpä nyt on parasta tehdä orientoitumissuunnitelmia uuden elämäntilanteen suhteen ja sitten vain noudattaa sovittua. Tämä lienee selkeintä minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti